torstai 26. syyskuuta 2013

Lounais-Hämeen Pirtti, 26.9.2013: myynti- ja markkinointityökalujen työstäminen

Positiivista pörinää Pirtillä

Syksyinen työpajapäivä valkeni ja edessä oli talven ensimmäinen tuulilasin skrabaus. Jipii.. Päivää vietettiin Saaren kansanpuiston maisemissa Tammelassa Lounais-Hämeen Pirtillä. Aamupäivä meni samoissa merkeissä kuin eilinenkin Meijerillä; infoa yritysryhmätuesta, keskustelua ja sukellus sisältömarkkinointiin. Mahtavan lounaan jälkeen miehet katosivat ja naiset tuulettivat ajatuksiaan pienellä puistoalueen kävelyllä.

Iltapäivällä alkoi antoisa sparraus kun neljä yritystä mietti ylivertaisia ominaisuuksiaan ja pullonkaulojaan omassa liiketoiminnassaan. Ideoitiin yhdessä loistavia ideoita ja ratkaisumalleja yritysten markkinoinnin kilpailukeinoiksi (markkinointimix).

Päivän OIVAllus: Hinta on aina viesti asiakkaalle ja kilpailukeinona hinnoittelun tulisi olla muista poikkeavaa.
Silloin tiedät kilpailutilanteen, jossa hinnoittelun perusteena on palvelupaketin sisältö. Kun hinnoittelu halutaan kokea markkinoinnin kilpailukeinona tulee myös palvelupaketin sisällön olla silloin erottuva.


Terveisin,
OIVA ja tytöt

3 kommenttia:

  1. Elina Arasola se taas onnistui pöllyttämään meitä mukavasti! Paikalla ja myös päivän vetäjän pukeutumisella on merkitystä siihen, millainen fiilis ja vuorovaikusus syntyy. Eirtyisesti iltapäivän keskustelut 8 p:stä ja toinen toistemme sparraus oli nautinnollista ja siitä oli todella hyötyä. Heittäytymistä se vaatii, uskallusta lähestyä asioita perinteisestä poikkeavalla tavalla.
    Kysymys siitä, millä toimialalla olemme täräytti ainakin meikäläisen het aamusta ajattelemaan laajemmin ja päästämään irti ah niin kaavoihin kangistuneesta ajattelusta löytämään uusia näkökulmia.
    Tekeminen muuttuu vain ajattelun muuttumisen kautta.
    Pöllyttäkääpä ajatuksianne stressistä katsomalla tämä pätkä:
    http://www.youtube.com/watch?v=RcGyVTAoXEU&feature=youtu.be&utm_source=925+-+Ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4n+vallankumoukselliset&utm_campaign=c0fb2ba6c8-Viikkokirje_37_20139_14_2013&utm_medium=email&utm_term=0_16a552801c-c0fb2ba6c8-71148557
    Odotan innolla seuraavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiva kuulla. Dress code on todellakin vaihdellut OIVA:n koulutuksissa laidasta laitaan: Jalolautan kannella auringonpaisteessa paljain jaloin. Villasukat on ollut useammasakin paikassa käytössä. Ja vilpoisella Pirtillä villahuivit lanteilla ja kaulassa - ajoittain myös hanskat kädessä :) Tosin osallistujatkin noudattivat samaa kaavaa...
      Mutta oli sää ja olosuhteet mitkä tahansa, haetaan vetreyttä kangistuksiin ja uskalletaan rohkeasti haastaa totutut näkökulmat.
      Erottuakseen muista on yrityksen oltava oikeesti erilainen. Eikö?

      Poista
  2. Ja se blogi siitä päivän sivuaiheesta löytyy tästä osoitteesta.
    Taisinpa äntetä vähän turhan monta näkökulmaa, mutta ehkäpä sieltä löytyy jokaiselle jotain ja tarkoituksella vähän karrikoinkin, että herättäis.
    http://elintarvikeketju.blogspot.fi/

    VastaaPoista