keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hämeenlinnan Raatihuone, 10.12.2013: tuotteistaminen

Viimeiset työpajaterveiset tältä vuodelta!

OIVAn vuoden viimeiseen tandemtyöpajaan tuli paikalle hieno joukko yrittäjiä, yhteensä paikalla oli 15 hengen hyvä porukka. Viimeisen työpajan teemana oli tuotteistaminen ja aiheeseen meidät johdatteli Elina Arasola ja Timo Saranpää. Päivän aikana ratkottiin yrittäjien ongelmia pienryhmissä ja isommalla porukalla. Saimme aikaan paljon keskustelua ja jakoon hyviä neuvoja.

Päivän OIVAllus: Kantahämäläisillä matkailuyrittäjillä on hyödyntämätöntä potentiaalia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia kasapäin - rohkeasti kasvun tielle!

Terveisin,
OIVA ja tytöt


perjantai 29. marraskuuta 2013

Kanta-Hämeen Matkatori Hämeenlinnan Verkatehtaalla 8.1.2014

Matkatori on Kehittämiskeskus Oy Hämeen koordinoiman OIVA-koulutusohjelman verkostoitumis- ja esittäytymistapahtuma kantahämäläisille matkailualan yrittäjille ja heidän potentiaalisille asiakkailleen. Tapahtuma järjestetään kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehtaalla 8.1.2014. Tarkoituksena on tutustuttaa matkailualan ammattilaiset toisiinsa ja tarjota puheenvuorojen sekä esitysten kautta virkistäviä uusia ajattelumalleja yrittämiseen. Lisäksi tilaisuudessa matkailuyrittäjät voivat Verkatehtaan lasipihan Matkatorilla tehdä palveluitaan tunnetuksi myös yleisölle. Tavoitteena on kertoa, kuinka hienoja matkailumahdollisuuksia voi löytyä kivenheiton päästä kotoa. Matkatori on samalla OIVA-koulutusohjelman loppuseminaari.

- Matkatori ei ole varsinaisesti matkamessut vaan vapaamuotoisempi tilaisuus tutustua seudun matkailuyrittäjiin ja heidän palveluihinsa. Yrittäjille tämä on tietysti hyvä foorumi kehittää yhteistyötä ja vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa. Matkatorilla voi vapaasti ”huudella vieraisiin pöytiin” – hämäläisen vieraanvaraiseen tapaan, toteaa OIVA-koulutusohjelman projektipäällikkö Marjo Nieminen Kehittämiskeskus Oy Hämeestä.

- Myös esiintyjä- ja viihdyttäjäkaartimme on samoilla linjoilla. Rempseän innostavaa ajateltavaa tarjoavat yritysluennoilla brändiasiantuntija Lisa Sounio ja vuorikiipeilijä, ”itsensä voittaja”, Veikka Gustafsson sekä laulaja-lauluntekijä ja ihmisoikeusaktivisti Mikko Kuustonen. Matkatorin ovet ovat avoinna yleisölle klo 16.30-18.30. Siellä vastuun kuulijoille luovuttaa Savosta lainattu huumoriryhmä Halavatun Papat ja musiikillaan viihdyttää Voice of Finland 2013 –kilpailusta tuttu kaunisääninen Eve Hotti säestäjänsä kera. Matkaoppaanamme tapahtumassa toimii maisteri Simo Frangén, kertoo projektikoordinaattori Anu Saarinen päivän ohjelmasta.

- On tärkeää, että seudun matkailuyrittäjät saavat äänensä kuuluviin. ”Ekologisen lähimatkailun” hengessä moni voi yllättyä, mitä mukavia mahdollisuuksia lähiseudulta löytää vaikkapa päivä- tai viikonloppuretkelle ihan lähiseudulla, mainitsee projektikoordinaattori Mari Noromies Forssan Seudun Kehittämiskeskuksesta.


Matkatorin matkailuyrityksille tarkoitettujen toripaikkojen varaaminen on juuri käynnistynyt ja tapahtuman markkinointi yleisölle alkaa joulukuussa.

Ilmoittaudu seminaariin tästä

Matkatorin esittelypaikkojen varaus ja lisätiedot:

projektipäällikkö Marjo Nieminen, marjo.nieminen @ kehittamiskeskus.fi, 050 375 0040
projektikoordinaattori Mari Noromies, mari.noromies @ fskk.fi, 050 596 5161


torstai 21. marraskuuta 2013

Wisahovi 19.11.2013: liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus

Joulutunnelmaiset terveiset Hämeenlinnasta!

Takana on tehokas päivä pienessä porukassa hinnoittelun merkeissä. Wisahovissa meitä odotti aamulla hyvin jouluinen ja lämmin tunnelma, aina joulukuusta myöten. Päivän ohjelmaan kuuluivat kannattavuuden tarkastelu esimerkkiyrityksen kautta sekä osallistujien omien lukujen kautta kannattavuuteen syventyminen.

Päivän OIVAllus: Hinnoittelu on herkkä ja vaativa laji.

Terveisin,
OIVA ja tytöt

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Eerikkilän Urheiluopisto 20.11.2013; liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus

Terveiset Tammelasta,

jossa vietimme OIVAn työpajapäivää Eerikkilän Urheiluopiston ja Ruostejärven maisemissa.
Paikalla oli 7 yrittäjää jotka laskivat ahkerasti kelkkailuyrityksen safarin kannattavuutta ja tarkkailtiin sen volyymin kasvun merkitystä. Konkretiaan päästiin syvemmälle kun mietimme parin läsnäolevan yrittäjän uusien tuotteiden hinnoittelua. Kiitos osallistujille.

Päivän oivallus: Jokaisen kannattaisi seurata itse säännöllisesti omia asiakasmääriään, myyntilukujaan ja kulujaan. Voi tuntua ensin turhauttavalta, mutta tällä oppii nopeasti omista kustannusvaihteluista ja välttyy turhia harha-askeleilta.

Terveisin,
OIVA ja tytöt


maanantai 18. marraskuuta 2013

Hotelli Maakunta 18.11.2013: liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus

Terveisia Taidehallista

Kokoonnuimme tänään 12 yrittäjän voimin Forssan keskustassa sijaitsevan Hotelli Maakunnan kokous- ja juhlatila Taidehalliin. Päivän aiheena oli hinnoittelu ja aamulla vierähtikin pari tuntia vilkkaasti keskustellen verkoistoissa toimimisesta, komissioista sekä sopimuskäytännöistä.
Esimerkkilaskelmissa syvennyimme kelkkayrityksen tuotteen kokonaishinnoitteluun sekä räätälöityyn ravintolaillalliseen ohjelmineen ja eri alv-kantoineen.  Kovasti keskustelua herätti mm. musiikki-esityksen alvin laskutus sekä miten määritellään Spa....

Päivän oivallus: Jos on epäselvyyttä eri alv-kantojen soveltuvuuden kanssa tai siitä mikä on oma päätuotteesi -kysy aina ohjausta esim. veroviranomaiselta. Kirjanpitäjäsi noudattaa aina varovaisuusperiaatteita.
Terveisin,
Oiva ja tytöt


Paijan Maatilamajoitus, 14.11.2013; markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen

Terveiset Ypäjän maaseudulta!

Markkinointi- ja myyntityökalujen työstämiseen liittyvän kokonaisuuden viimeinen etappi saavutettiin yhdessä tänään Paijalla 20 paikalla olleen yrittäjän voimin. Aamupäivällä kuulimme Liisa Renforsin/MEK esityksen hyvinvointimatkailusta ja sen mahdollisuuksista. Esityksestä jäi paljon ideoita kytemään ja odottamaan toteutustaan. Iltapäivällä kuulimme Keinuhongan tilan Suvi Siljanderin kannustavan yrittäjätarinan. Suvi antoi erinomaisen esimerkin tämän päivän yrittäjyydestä maaseudulla.

Päivän OIVAllus: Palvelun harkituilla yksityiskohdilla ja markkinoinnin hiomisella saadaan houkutteleva ja huoliteltu kokonaisuus niin kotimaan asiakkaille kuin kansainvälisille kumppaneille.


Terveisin,
OIVA ja tytöt



torstai 14. marraskuuta 2013

Lehmuslammen Huvilat 13.11.2013; markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen

Terveiset Lopelta, jossa emme todellakaan olleet Lopen uupuneita!
Kolme yrittäjäämme olivat paikalla innostuneina ja kouluttajamme Elinan johdatuksella päästiin sparraamaan jokaisen yrittäjän omia toimintoja markkinoinnissa ja myynnissä. Tutustuimme Linkedin:iin työkaluna ja käytiin läpi myyntiprosessin eri vaiheita. Myös yhteistuotteita rakennettiin ja synergiaetuja löytyi. Kiitos Sanni, Monica, Jouni ja Elina antoisasta päivästä.

Päivän oivallus: Asiakassuhdetta tulee tosissaan pitää yllä ja muistuttaa omasta olemassaolosta. Sosiaalinen media tarjoaa edullisia keinoja tämän suhteen ylläpitoon.

Kotasaunaa tutkimassa

Terveisin, OIVA ja tytöt

Evästä matkailuun - luotsi makumatkan rakentamiseen

Haaga-Helian julkaisema Evästä matkailuun on käytännönläheinen opas ruokamatkailun kehittämiseen. Se sisältää tutkimustietoa, työkaluja, ideoita ja ajatuksia suomalaisen ruokamatkailun kehittämiseen.

Lue julkaisu tästä linkistä

torstai 7. marraskuuta 2013

Matkailupalvelu Iso-Herttua 6.11.2013: markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen

Hyvää ruotsalaisuuden päivää! God dag, god dag!

Matkailupalvelu Iso-Herttuan viihtyisälle tilalle Tammelan Liesjärvelle kokoontui runsas joukko naisenergiaa. Aamu alkoi positiivisellä pörinällä kun kertasimme kunkin ajankohtaisia markkinointitoimenpiteitä. Sähköisistä myyntikaluista tutustuimme vielä Linkedin:in sitten sukelsimme myyntiprosessin vaiheisiin. Ensi kerralla tarkastelemme vielä tuotteistamisen vaikutusta myyntitehokkuuteen.

Päivän OIVAllus: Myyntitaitoa on oman esiintymisen lisäksi myyntitilanteen ennalta suunnittelu ja sille tavoitteen asettaminen. Huomioi myös asiakas -kuuntele ja kysy.



Terveisin,
OIVA ja tytöt

torstai 31. lokakuuta 2013

Könnölän lomamökit 30.10.2013: liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus

Terveiset Emälammen rannalta!

Hei kaikille. Olipa taas hyvä ja antoisa päivä täällä Iittalassa. Meitä oli kuusi yrittäjä, jotka saimme taas ajattelemisen aihetta numeroiden pyörittämiseen. Kiitos Timolle koulutuksesta. Odotammekin jo seuraavaa päivää, jolloin syvennymme vielä hinnoittelun maailmaan. Kiitos myös Pirkolle ja Maurille ihanasta mökkimiljööstä, herkullisista tarjoiluista ja "lisäkabinetin" käytöstä.

Päivän oivallus: Tuloksellisuudessa on olennaista osata hakea, kerätä ja hyödyntää saatavissa oleva tietoa. -Rohkeutta hinnoitteluun.


Terveisin, Oiva ja tytöt

tiistai 29. lokakuuta 2013

Urpolan Kartano, 29.10.2013; liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus

Hulluna Humppilaan!

Terveiset Urpolan Kartanolta Venäjältä. Ei sentään valuuttoja vaihdettu eikä passeja kaivattu, kun vietimme OIVAn työpajapäivää neljän yrittäjän voimin Venäjän kylässä Humppilassa. Timo Saranpään vetämä päivän päivä aihe herätti keskustelua ja paljon nyökyttelyä osallistujien kesken. Odotamme jo seuraavaa päivää, joilloin keskitytään tarkemmin hinnoitteluun.

Päivän oivallus: Hyvällä johtamisella ja esimiestyöllä on valtaisa merkitys katteeseen.



Terveisin, Oiva ja tytöt

Seminaari Lohjalla: työkaluja yrittäjille venäläisten matkailuun

Venäläisten matkailijoiden määrä kasvaa Suomessa. Mitä työkaluja matkailualan yrittäjille on tarjolla? Miten julkiset toimijat edistävät asiaa ja miten muualla on toimittu? Seminaari järjestetään osana TouNet -hankkeen (Culminatum Innovationin osahanke) Venäjä teemaa.

Aika: 11.12.2013 klo 9-16
Paikka: Laurentius-Sali, Kirkkokatu 6, Lohja

Klikkaa lisätietoja seminaarista.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Country Safari, 28.10.2013: liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus

Tervehdys Lammilta!

Lokakuun viimeisen viikon aluksi Lammille Country Safarin tiloihin kokoontui seitsemän yrittäjää työpajaan. Tänään siis käynnistyi myös kuluvan vuoden viimeinen teemakokonaisuus, jonka aikana käymme läpi liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuutta matkailualalla. Luotsina kannattavuuden saloihin toimii ekonomiyrittäjä, tuloksellisuusasiantuntija Timo Saranpää.

Päivän OIVAllus: Massasta on erottauduttava - ehkäpä aitouden avulla?





Terveisin,
OIVA ja tytöt

Konseptori tarjoaa sparrauspäiviä yrittäjille Innoparkissa 31.10. ja 28.11.2013

Haluatko tukea oman liiketoimintasi ,tuotteesi ja palvelusi suunnitteluun? Kelpaisiko vertaisryhmän värikkäät mielipiteet? Suositut sparrauspäivät jatkuvat, tule mukaan syksyllä 2013 sparrattavaksi Häme StartUp-hautomoon! Jokaisena päivänä paikalla aiheesta alustava ”guru” sekä sparraajat. Päivä alkaa luennolla klo 9.00 ja jatkamme omakustanteisen lounaan jälkeen työpajoissa n klo 15 asti.

Ohjelma – syksy 2013:

31.10 GOOGLEMARKKINOINTI- nettimarkkinointi, digimarkkinointi, hakukonemainonta, facebookmainonta, verkkomarkkinointi!
Mikä sopii minulle ja tuotteilleni/palveluilleni ja miten käytän niitä? Asiantuntijana mediakonsultti Dennis Schmandt, Mediatoimisto Loudhouse.

28.11 MITEN YRITTÄJÄNÄ MYYN ITSENI? Yrittäjän oma imago ja habitus myynninedistäjänä ja oman yrityksen/tuotteen edustajana? Vinkkejä ja näkökulmia asiakaskohtaamisiin! Asiantuntijana Susanne Ehrnrooth, Etiketti- ja tapakouluttaja sekä business coach, Oy Etiquette Ab

Sparrauspäivät pidetään Visamäessä Häme StartUp-hautomon tilassa
(Konseptori-tila), Vankanlähde 7, 1 krs Hämeenlinna. TERVETULOA MUKAAN!

Lisätietoja:
Hillevi Kaarlenkaski
projektipäällikkö
Konseptori-hanke
0500-599755
hillevi.kaarlenkaski@innopark.fi

maanantai 21. lokakuuta 2013

Hämeen luontokeskus, 10.10.2013: markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen

Hyvää Aleksis Kiven päivää Tammelasta!

Hämeen luontokeskukseen, Tammelaan kokoontui hyvä joukko perehtymään sosiaaliseen mediaan Elina Arasolan johdolla. Viestintä ja kommunikointi on kehittynyt ja muuttunut hurjasti, jos verrataan tämän päivän sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia ja Aleksis Kiven aikaan. Nykyaikana tarjontaa on paljon ja joukosta kannattaakin poimia juuri omiin tarkoituksiin parhaiten sopivat välineet. Muistakaa myös, että sosiaalissa mediassa on kyse juuri työvälineistä, eikä niiden pidä olla itse tarkoitus.

Päivän OIVAllus: Sosiaalinen media on kuin meri, jonka kaikkia kaloja ei kannata tavoitella.


Terveisin,
OIVA ja tytöt





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kehittämiskeskus Oy Häme, 9.10.2013: markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen

Tiedonhaluinen yrittäjäjoukko kokoontui sateisena päivänä kuulemaan yrityksen sähköisestä läsnäolosta ja profiloinnin mahdollisuuksista.
Sosiaalinen media voi olla viidakko, johon on helppo eksyä. Se voi kuitenkin olla myös sademetsän tapaan täynnä rikkauksia ja mahdollisuuksia. Ne on vain nähtävä ja niiden mahdollisuudet ymmärrettävä.
Kokeneempia käyttäjiä on hyvä bencmarkata ja itselleen parhaat työkalut ja välineet löytää vain rohkeasti kokeilemalla.



Päivän OIVAllus: Monipuolisuus on valttia!
Terveisin,
OIVA ja tytöt



torstai 3. lokakuuta 2013

Forssan Seudun Kehittämiskeskus, 3.10.2013: markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen


Aurinkoista syyspäivää Forssasta,


Kylläpäs tänään on tullut tietoa paljon.
Twitter, Blogger, Chipmonk-uutiskirjeet, facebook, TripAdvisor....
Sähköisten työkalujen päivä loppuikin hieman kesken ja muutama kokonaisuus jäi vielä käsittelemättä. Onneksi on vielä neljäs päivä, jossa voidaan palata aiheeseen.
Kiitos kaikille osallistuneille.

Päivän oivallus: Omien nettisivujen lisäksi, jokaisen kannattaisi olla jossakin sosiaalisen median kanavassa mukana. Siellä ovat asiakkaasikin. Valitse itsellesi ja omaan yritystoimintaasi sopiva väline, opettele käyttämään sitä ja ole aktiivinen. Kyse on kuitenkin ilmaisesta markkinoinnista.





Terveisin, Oiva ja tytöt

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ravintola Piparkakkutalo, 2.10.2013: myynti- ja markkinointityökalujen työstäminen


Pakkasaamuna kokoontui kahdeksan oivalaista Piparkakkutaloon Hämeenlinnaan kahden asiantuntijan johdolla. Aamun aluksi kuultiin ELYn rahoitusmahdollisuuksista maaseudun mikroyrityksille. Mietintämyssyyn jäi hankeideoita hautumaan.
Myynnissä ja markkinoinnissa paneuduttiin sisältömarkkinointiin. Kuten useassa muussakin asiassa on markkinoinnissakin oltava kivijalka ja ydin ensin kunnossa. Sen jälkeen mahdollisuuksia on vaikka mihin. Asioita voi tarkastella monin eri tavoin. Asiakas on usein se paras asiantuntija, jota kannattaa hyödyntää. Itseltään voi myös kysyä millä toimialalla oikeastaan toimii, onko se matkailuala vai sittenkin vieraanvaraisuusala, viihtyvyysala, elävöittämisala vai sittenkin osallistamisbisnestä.


Päivän OIVAllukset:
Markkinoinnin uusi tarkoitus on auttaminen.
Vertaisjakaminen on verratonta.


Terveisin,
OIVA ja tytöt

torstai 26. syyskuuta 2013

Lounais-Hämeen Pirtti, 26.9.2013: myynti- ja markkinointityökalujen työstäminen

Positiivista pörinää Pirtillä

Syksyinen työpajapäivä valkeni ja edessä oli talven ensimmäinen tuulilasin skrabaus. Jipii.. Päivää vietettiin Saaren kansanpuiston maisemissa Tammelassa Lounais-Hämeen Pirtillä. Aamupäivä meni samoissa merkeissä kuin eilinenkin Meijerillä; infoa yritysryhmätuesta, keskustelua ja sukellus sisältömarkkinointiin. Mahtavan lounaan jälkeen miehet katosivat ja naiset tuulettivat ajatuksiaan pienellä puistoalueen kävelyllä.

Iltapäivällä alkoi antoisa sparraus kun neljä yritystä mietti ylivertaisia ominaisuuksiaan ja pullonkaulojaan omassa liiketoiminnassaan. Ideoitiin yhdessä loistavia ideoita ja ratkaisumalleja yritysten markkinoinnin kilpailukeinoiksi (markkinointimix).

Päivän OIVAllus: Hinta on aina viesti asiakkaalle ja kilpailukeinona hinnoittelun tulisi olla muista poikkeavaa.
Silloin tiedät kilpailutilanteen, jossa hinnoittelun perusteena on palvelupaketin sisältö. Kun hinnoittelu halutaan kokea markkinoinnin kilpailukeinona tulee myös palvelupaketin sisällön olla silloin erottuva.


Terveisin,
OIVA ja tytöt

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Meijerin Kirnu, 25.9.2013: myynti- ja markkinointityökalujen työstäminen

Terveisiä Pyhäjärven rannalta!

Kokoonnuimme tänään Meijerin Kirnun vanhaan meijerisaliin 11 yrittäjän vahvuudella. Aamukahvin jälkeen Simo Solala ProAgrialta kertoi meille yritysryhmätuesta, jota on mahdollisuus hakea vielä marraskuun aikana ELY-keskukselta. 75% tukiprosentti on houkutteleva, kunhan taustalle saadaan hyvä toteutussuunnitelma  ja hankkeen hallinnointiin liittyvät "paperinpyöritys-möröt" henkisesti selätetään. 

Työpajapäivän aiheena oli sisältömarkkinointi ja markkinointimix, joita meille aiheena avasi kouluttajamme Elina Arasola. Keskustelu on runsasta ja antoisaa, mutta ehdimme istahtaa tauolla Saunabussin lauteillekin.

Päivän OIVAllus: Paljon puhuttu sisältömarkkinointi on siis viestintää, jossa kerrotaan oma olemassaolon syy uudella ja luovalla tavalla. Viestittäessä asiakkaalle on tosissaan mietittävä mikä on asiakkaalle tärkeää ja näin omalla viestillä todellisuudessa aidosti autetaan asiakasta ja kerrotaan hänelle tarjottavien palvelujen hyödystä.


 
Terveisin,
OIVA ja tytöt

torstai 19. syyskuuta 2013

Leppäniemen hirsihuvilat, 18.9.2013: myynti- ja markkinointityökalujen työstäminen

Takana on iltaa kohti tyyntyvä syyspäivä Hauholla. Idearikas ja luovia ajatuksia pursuava Leppäniemen Hirsihuviloiden isäntämme tarjosi meille hirsimökkeineen ja –linnoineen upeat puitteet. Upeita olivat myös työpajapäivään osallistuvat yrittäjät, jotka keskustellen jakoivat omia kokemuksiaan myynnistä ja markkinoinnista. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään missä minä ja yritykseni olemme hyviä. Eikä sen kertomisen tarvitse tuntua ”brassailulta”, se on osa asiakkaan hyvää palvelua.
Yhdessä todettiin myös, että myynti ja markkinointi on niin laaja kokonaisuus, että sisältöä riittää varmasti seuraavillekin työpajapäiville.






Päivän OIVAllus: Olkoon myynnin ja markkinoinnin väline tai kanava mikä tahansa, retro tai sähköinen, sisältö ratkaisee!


Terveisin,
OIVA ja tytöt

tiistai 17. syyskuuta 2013

Museotila Hevossilta, 17.9.2013: markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen:

Syysterveiset Museotila Hevossillalta

Kokoonnuimme tänään pienemmällä porukalla historiaa huokuvalle Museotila Hevossillalle Forssaan. Nautimme tunnelmasta ja sukelsimme markkinointi- ja myyntityökalujen maailmaan kouluttajamme Elinan johdolla. Keskustelu oli antoisaa ja vilkasta. Iltapäivällä raapaisimme myös sosiaalisen median ja sähköisten työkalujen pintaa. Niistä lisää tulevissa päivissä. Tweet Tweet....



Päivän OIVAllus: Sosiaalisessa mediassa kannattaa olla oma itsensä ja yrityksensä edustaja. Kannattaa kertoa arjesta, pienistä teoista ja ajankohtaisuuksista. Oma persoonallisuus ja aitous erottavat meidät muista. Pieniin säröihinkin on varaa.

Terveisin,
OIVA ja tytöt

maanantai 16. syyskuuta 2013

Maiseman tarina - opas maisemapalveluiden luomiseen

Maiseman hyödyntäminen palvelualalla eli maisemapalvelut ovat uudenlaista palvelua, joka rikastaa esimerkiksi virkistys- ja matkailupalvelua tai terapia- ja kuntoutuspalveluita. Maiseman, luonnon ja kulttuuriperinnön tuotteistamiseen saa neuvoja Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen sekä Sitran julkaisema "Maiseman tarina - opas maisemapalveluiden luomiseen".

10 avaintekijää hyvään maisemapalveluun:
1. Tuotteistaminen lähtee liikkeelle paikan ominaisuuksista. Ainutlaatuisuus syntyy, kun asiakkaan arki jää taakse. Maisematyyppien voimakkaat kontrastit toisiinsa nähden ovat tärkeitä vetovoimatekijöitä: korkeuserot, veden läheisyys, näköalan aksentti ja rajaus.
2. Paikan tarina helpottaa asiakkaan samaistumista.
3. Ihmisen aitous tekee paikan tutuksi, sinne on helppo tulla.
4. Ruoka vahvistaa elämystä.
5. Tuotteen ostaminen on helppoa. Tietoa löytää helposti eri markkinointikanavista.
6. Tieto syventää maiseman kokemista. Tarvitaan maiseman lukutaitoa. Asiakasta tulee opastaa, mitä maisemasta löytyy. Reittien selkeys ja suunnistettavuus luovat turvallisuutta.
7. Yhteistyö luo asiakkaalle ehjän kokemuksen. Yritysten, matkailuyhdistysten ja kunnan samaan hiileen puhaltaminen vahvistaa paikan brändiä.
8. Paikan nimen toistaminen tuotteissa ja yritysten nimien rinnalla vahvistaa paikan brändiä.
9. Pitkäaikainen sitoutuminen kehittämistyön eri vaiheisiin tuottaa tulosta.
10. Suusta suuhun kulkeva hyvä maine saa asiakkaan tulemaan kohteeseen.
Lähde: Komulainen (toim.). Maiseman tarina - opas maisemapalveluiden luomiseen, 2013

Lisätietoja kirjan julkaisemisesta tästä. Opas on ladattavissa sähköisesti pdf-tiedostona tästä linkistä.

torstai 5. syyskuuta 2013

Jalolautta, 4.9.2013: myynti- ja markkinointityökalujen työstäminen

Twiittaukset Lopelta!

Olipas kertakaikkisen mahtava työpajapäivä loistavalla porukalla. Aiheena oli markkinointi ja myyntityökalujen työstäminen. Käytimme päivää itsetutkiskelun merkeissä ja raottaen matkailumarkkinoinnindigitaalista maailmaa -tähän palaamme konkretiassa myöhemmin.

Aamupäivää vietimme Lopen Enduron tiloissa, jotka muuten palvelivat pienryhmäämme mainiosti. Iltapäiväksi siirryimme rantaan ja seilasimme ulapalle Jalolautalla. Työpaja jatkuikin aurinkoisissa tunnelmissa. Hylkäsimme sisätiloihin videotykit ja jatkoimme perinteisillä apuvälineillä...paperimonisteilla. Olimme kuitenkin vahvasti matkailumarkkinoinnin digitaalisten työkalujen äärellä ja twiittauksia sekä facebook-päivityksiä lähettelimme vaivihkaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla.

Tervetuloa oivalaisten iloiseen joukkoon myös Markku Papinkivi (Country Safari) ja Jouni Palén (Erärenki), jotka osallistuitte työpajapäivään 10 muun yrittäjän lisäksi. 
 

Päivän Oivallus:
Markkinointi sekoitetaan usein mainontaan. Markkinointi on kuitenkin kaikkea asiakasviestintää, jota yritys toteuttaa....opastekylttejä, kassakuitteja, laskutustapoja, lehti-ilmoituksia, facebook, logot kirjekuorissa, nettisivut jne.

Pieni on kaunista.



Terveisin,
Oiva ja tytöt


perjantai 16. elokuuta 2013

OIVAn loppukiri alkaa - tule mukaan!

Kesätauon jälkeen OIVA-tiimi on palannut takaisin arkeen ja valmistelemme täyttä päätä tulevan syksyn ohjelmaa. Syksyn työpajat järjestetään kahden teeman ympärillä: markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen sekä liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus.

Markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen -osiossa kouluttajana jatkaa jo keväällä tutuksi tullut Elina Arasola SmartUp Oy:stä. Elina tunnetaan kehittämisen moniottelijana ja hänen tehtävänään on valmentaa Oivalaiset myynnin ja markkinoinnin hallintaan. Liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus -osion kouluttajana toimii KTM, ekonomiyrittäjä Timo Saranpää, joka on tuloksellisuuden ja yrittäjyyden asiantuntija. Timolla on laajasti kokemusta palvelualan liiketoiminnasta yrittäjän, omistajan, toimitusjohtajan, sijoittajan ja kouluttajan rooleissa.

työpajapäivät ohjelma- ja aktiviteettipalveluyrittäjille
markkinointi ja myynti I keskiviikko 4.9.2013
markkinointi ja myynti II keskiviikko 25.9.
markkinointi ja myynti III torstai 3.10.
markkinointi ja myynti IV torstai 7.11.
kannattavuus I maanantai 28.10.
kannattavuus II maanantai 18.11.
kannattavuu III tiistai 26.11.

työpajapäivät ruoka- ja kokouspalveluyrittäjille
markkinointi ja myynti I tiistai 17.9.
markkinointi ja myynti II keskiviikko 2.10.
markkinointi ja myynti III keskiviikko 9.10.
markkinointi ja myynti IV keskiviikko 6.11.
kannattavuus I tiistai 29.10.
kannattavuus II tiistai 19.11.
kannattavuus III keskiviikko 27.11.

työpajapäivät maatila-, mökki- ja majoitusyrittäjille
markkinointi ja myynti I keskiviikko 18.9.
markkinointi ja myynti II torstai 26.9.
markkinointi ja myynti III torstai 10.10.
markkinointi ja myynti IV keskiviikko 13.11.
kannattavuus I keskiviikko 30.10.
kannattavuus II keskiviikko 20.11.
kannattavuus III torstai 28.11.

Tarkemmat tiedustelut ja yhteydenotot:
projektipäällikkö Marjo Nieminen, 050 375 0040, marjo.nieminen @ kehittamiskeskus.fi
projektikoordinaattori Mari Noromies, 050 596 5161, mari.noromies @ fskk.fi

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kasvunvara - työkaluja parempaan palveluun

ProAgrian ja Sitran Kasvunvara-työkirja ja samanniminen verkkosivu johdattavat matkailualan parempaan palveluun. Työkirja opastaa lukijan palveluiden asiakaslähtöiseen kehittämiseen, esittelee palvelupolun mutkat ja linkittää hyvän asiakaspalvelun liikevaihtoon ja asiakastyytyväisyyteen.

Kasvunvara-työkirja saatavilla sähköisesti tästä linkistä.

Kasvunvara-verkkosivustolle tästä linkistä.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kaunista OIVAn päivää!

Parhaimmat onnittelut kaikille päivänsankareille!

Tämä päivän on Oivan, Oliverin ja Olivian. OIVA viettää merkkipäiväänsä työntäyteisesti ja valmistelee tulevan syksyn ohjelmaa. Ensimmäisenä kokonaisuutena syksyn ohjelmassa on odotettu opintomatka Pohjolan Venetsiaan - Pietariin. Matkanjärjestäjä on valittu ja valmistelut ovat täydessä vauhdissa. Ilmoittautumisia matkalle aletaan ottaa vastaan piakkoin. Tarkempaa tietoa opintomatkasta on tulossa sähköpostitse aivan lähipäivinä.


Terveisin,
OIVA ja tytöt



tiistai 7. toukokuuta 2013

Oluttupa Iso Piippu, 7.5.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen

Kesäiset terveiset Mustialasta!

Kevään viimeinen tapaaminen on käsillä ja aiheena asiakastarpeiden tunnistaminen sekä hyvät esimerkit teemasta. Useampi ilmoittautunut ei päässyt paikalle, mutta 11 innokasta yrittäjää saapui Oluttupa Iso-Piipun tunnelmalliseen ravintolasaliin. Aamupäivällä yksityisen lääkäriasema Lasten Läänin yrittäjä Pertti Pitkänen ja Tanja Arvila Messilän Maailma Oy:stä toivat terveisiään asiakaslähtöisestä yritystoiminnasta. Iltapäivällä työskenneltiin työryhmissä konretisoiden mm. oman palvelutuotteen soveltuvuutta venäläisasiakkaille sekä määritellen hyvinvointikytköksiä ja paikallisia luonto- ja maisema-arvoja omiin palveluihin.

Päivän OIVAllus: Isot ja upeat kokonaisuudet sisältävät paljon pieniä yksityiskohtia, joiden toteuttamisesta tulisi arjen aherruksesta huolimatta löytyä ylpeyttä omaan työhön ja
"kivaa" tekemisen meininkiä.
Terveisin,
OIVA ja tytöt

torstai 2. toukokuuta 2013

Luontoinnovaatiot: Start-up tilaisuus 21.5.2013

Luontoinnovaatiot-projektin ensisijaisena tavoitteena on löytää luonnosta uutta liiketoimintaa ja synnyttää maakuntaan uusi, kansallisen tason luonto-osaamisen keskittymä. Mutta miten luodaan uutta liiketoimintaa niin, että emme kuluta luonnonvaroja?

Kanta-Hämeen ainutlaatuinen luonto maaseutuineen, terveysliikunta ja terveyden edistäminen, teknologiaosaaminen, luonto-osaaminen sekä erilaiset alueelliset toimijaverkostot tarjoavat huikeita mahdollisuuksia uusien innovaatioiden löytämiselle ja kasvulle. Luonnon ja liikunnan hyvinvointivaikutusten osuutta yksilön ja yhteiskunnan voimavarana ei voida kiistää.

Projekti tarjoaa maakunnan yrityksille mahdollisuuden innovatiivisiin kokeiluihin. Salliva kokeilukulttuuri mahdollistaa rohkeat, uudet avaukset. Hankkeen aikana toteutetaan noin 10 konkreettista pilottikokeilua, joiden kautta haetaan uusia malleja liiketoiminnan kehittämiseksi.

Luontoinnovaatioiden aloitusseminaarissa aloitetaan osaamiskeskittymän rakentaminen. Ajatuksia herättelevät asiantuntijat, jonka jälkeen osallistujat pääsevät itse ideoimaan mm. uusia luontoinnovaatioita. Seminaari on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille.

Tule mukaan rakentamaan Kanta-Hämeen uutta osaamiskeskittymää, ideoimaan uutta liiketoimintaa ja verkottumaan! Tilaisuus on maksuton.

Ilmoittaudu heti mukaan Start-up-tilaisuuteen. Katso ohjelma tästä.

Lisätietoja hankkeesta

Kehittämiskeskus Oy Häme, hallinnointi
Eija Tiura, projektipäällikkö, 050 539 9111, eija.tiura(a)kehittamiskeskus.fi
http://luontoinnovaatiot.blogspot.fi/

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ypäjä Country Club, 23.4.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen


Oi mitkä herkut!
Kyllä meitä tänään hemmoteltiin Ypäjällä hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Ypäjä Country Clubille oli kokoontunut 16 yritysten edustajaa ja yhdessä mietittiin kovasti tulevaisuuden asiakaskohderyhmiä. Ryhmä oli isohko ja keskustelua riitti mukavasti. Uusia näkökulmia jäi varmasti kaikille evääksi päivän annista.

Päivän OIVAllus: Ole rohkea; uskalla, kokeile ja leikittele uusilla ajatuksilla.

Terveisin,
OIVA ja tytöt


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tanhuanpää, 22.4.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen


Terveiset Elämys- ja kokousmatkailutila Tanhuanpäästä!
Kiitos isäntäparille Ristolle ja Annelle hyvistä tarjoiluista ja mielenkiintoisesta yritysesittelystä, joka johdatti meidät suoraan päivän aiheeseen. Vaikka joukkomme olikin pieni, ideoimme yhdessä loistavia uusia palveluja yrittäjien kohteisiin ja avarsimme ajatuksia tulevaisuuden asiakasryhmistä ja trendeistä. Kiitos Elina, Tiina, Eevis ja Maspe.

Päivän OIVAllus:  Hyvät oivallukset syntyvät hankalien tilanteiden jälkeen. Ei kannata luovuttaa, vaan miettiä onko kyseinen tilanne mahdollisuus tuotteen parantamiseksi vai uhka palvelukokonaisuudessa.

Terveisin,
OIVA ja tytöt


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Aulangon Ulkoilumaja, 18.4.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen

Terveisi vehreältä Aulangolta,

Tämän päivän ohjelmassa oli toinen työpajapäivä asiakastarpeiden tunnistamisen teeman alla ja paikalla oli 8 yrittäjää. Päivän aikana pyrimme hahmottamaan matkailun tulevaisuuden asiakkaita sekä kuulostelemaan heidän tarpeitaan.

Päivän OIVAllus: Heikoista signaaleista voi kasvaa ajan myötä megatrendejä - ole siis rohkea ja ennakkoluuloton.

Terveisin,
OIVA ja tytöt


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Fredrika Wetterhoff -säätiö, 17.4.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen

Tervehdys Hämeenlinnasta!

Wetterhoffin taloon Fredrika Wetterhoff -säätiön tiloihin kokoontui tänään 9 yrittäjää asiakastarpeiden tunnistamisen äärelle. Historiallisessa miljöössä ajatukset kumpusivat ja ryhmä sai uusia hyviä ideoita asiakaspalvelun kehittämiseen useista näkökulmista. Tänään päättyivät asiakastarpeiden tunnistamiseen liittyvät I-työpajapäivät.

Päivän OIVAllus: yhteistyössä ja verkostoissa on paljon tutkimatonta potentiaalia ja mahdollisuuksia löytää uusia asiakasryhmiä, jopa ehkä tuotteitakin.

Terveisin,
OIVA ja tytöt





keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ravintola Turengin Asema, 10.4.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen

Terveisiä Tsaarin Asemalta!

Turenkiin saapui tänään 3 yrittäjää tapaamaan OIVAa, pohtimaan asiakastarpeiden tunnistamista ja niihin vastaamista. Päivä oli täynnä tuoreita ideoita asiakaspalvelun kehittämiseen ja palveluiden uudelleenmuotoiluun.

Päivän OIVAllus: erinomaiseen palveluun kuuluu asiakkaiden odotusten ylittäminen - keinot on monet. Yllätyksellisyys syntyy esimerkiksi kekseliäisyydellä, hyvällä tilannetajulla, ennakoinnilla sekä ketterällä toiminnalla.

Terveisin,
OIVA ja tytöt



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hujanakoto, 9.4.2013: asiakastarpeiden tunnistaminen

Terveisiä aurinkoisesta Hunajakodosta Jokioisilta!
11 yrittäjää kerääntyi Hunajakodon idylliseen olohuoneeseen kouluttaja Elina Arasolan johdolla asiakastarpeiden tunnistamisten pariin. Aamupäivä käytettiin Elinan alustamana yrityksen palvelulupauksen täyttämiseen, jonka jälkeen siirryttiin yrityskohtaisesti asiakastarpeiden haasteiden pariin. Iltapäivällä innostuttiin palvelumuotoilun pyörteisiin ja palveluprosessin kuvaukseen. Päivän aikana saatiin hyviä työkaluja asiakkaan tarpeiden, odotusten ja toiveiden täyttymiseen.



Päivän OIVAllus: Asiakkaan tarpeiden, toiveiden ja odotusten täyttäminen on elinehto yrityksen liiketoiminnassa. Ole siis asiakkaalle läsnä. Mikä on se palvelukokemuksen tunne, jonka haluat asiakkaalle jättää? Saatuasi palautetta toimi asioiden kehittämiseksi heti tai laita se muistiin ja hoida heti tilanteen tullen. 

Terveisin,
OIVA ja tytöt

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Wuolteen Kartano, 25.3.2013: venäläiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Tervehdys Hauholta!

Tämän vuoden ensimmäisen kokonaisuuden päätöspäivään Hauholle kokoontui 30 yrittäjää. Tapani Valkonen Futurist-matkatoimistosta toi meille terveiset matkatoimiston näkökulmista venäläisiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin, Virve johdatti Venäjän matkailumarkkinointiin ja iltapäivällä syvennyimme tuotteistuksen saloihin. Ja naurua piisasi.

Päivän OIVAllus: Meidän on hyvä pitää mielessä venäläisten käyttämä sanonta - kana ei ole lintu, eikä Suomi ole ulkomaa.                                               

                                                                                                             Terveisin, OIVA ja tytöt

 

Porvoon mitalla – opintomatka Porvooseen torstaina 25.4.2013

Maaseutuyrittäjyys ja yritysyhteistyö Hämeessä –hanke järjestää matkailualan matkan Porvooseen.

Porvoon mitalla – opintomatka Porvooseen to 25.4.2013.
Päivän aikana tutustutaan Malmgårdin kartanoon, lounastetaan Porvoon taidekeskuksessa sijaitsevassa Bistro Sinnessä, kuullaan paikallisesta matkailuyhteistyöstä ja taidekeskuksen toiminnasta sekä tutustutaan omatoimisesti Vanhaan Porvooseen. Kotimatkalla poiketaan Porvoon Jokilaaksossa sijaitsevalle Tukkilan tilalle.

Matkan hinta on 73€ /hlö ja julkisen sektorin toimijoilta veloitamme 107€/hlö. Hintaan sisältyy matkat, kahvit tarjoiluineen, lounas ja yritysesittelyt. Osallistumismaksu laskutetaan etukäteen.

Kyytiin pääset klo 7.30 Forssan linja-autoaseman tilausajopysäkiltä, klo 8.30 Hämeenlinnassa Wetterhoffin tilausajopysäkiltä, klo 9.05 Riihimäen ABC:ltä ja tarvittaessa matkan varrelta. Paluu Riihimäen ABC:lle n. klo 19.30, Hämeenlinnaan Wetterhoffin tilausajopysäkille n. klo 20.00 ja Forssan linja-autoaseman tilausajopysäkille n. klo 21.00.

Opintomatkan ohjelma ja ilmoittautuminen tästä linkistä.
 


Lisätietoa matkasta voit kysyä:
Satu Nurmi p. 0400 995 585, Projektipäällikkö, ProAgria Etelä-Suomi
Mari Noromies p. 050 596 5161, Matkailusihteeri, Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoa hankkeesta saatavilla hankkeen kotisivuilla

torstai 21. maaliskuuta 2013

Tervakosken Tervaniemi, 21.3.2013: venäläiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Terkut Tervaniemestä

Ensimmäisen ydinteeman viimeistä työpajapäivää vietettiin Tervakosken Tervaniemen rantasalissa majoitusporukan kesken. Paikalle saapui yhdeksän iloista yrittäjää, joista usealla venäläiset asiakkaat olivatkin jo merkittävä asiakaskohderyhmä. Nähdään maanantaina Wuolteen kartanolla Hauholla.

Päivän OIVAllus: Majoituspalvelujen rinnalle yrittäjä voisi tehokkaammin rakentaa oman verkoston, jonka sisällä rakentaa palvelukokonaisuuksia. Näitä voisi yhdessä markkinoida mm. Venäjälle ja jakaa myös sitä kautta kustannuksia.

Terveisin,
Oiva ja tytöt

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Iittalan taidetalo, Iittala, 20.3.2013: venäläiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Terveisiä keväisestä Iittalasta!

Kuulaan keskiviikkoaamun teemana oli venäläiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit tapahtuma-, ohjelma- ja aktiviteettipalveluyrittäjien näkökulmasta. Paikalle tuli hyvä porukka, 11 osallistujaa sekä päivän kouluttajamme. Kotiinviemisiksi karttui uutta tietoa hyödynnettäväksi. Huomenna tapaamme teeman viimeisessä työpajassa Tervakoskella!

Päivän OIVAllus: Verkostoituminen lähialueella laajasti monien yhteistyökumppaneiden kanssa ja eri toimialojen kesken voi avata pienelle yritykselle aivan uusia mahdollisuuksia.

Terveisin,
Oiva ja tytöt


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ravintola Köökki, Forssa, 19.3.2013: venäläiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Terveisiä aurinkoisesta Forssasta!

Tänään kokoonnuttiin hyvällä porukalla Ravintola Köökin Kamariin avamaan uusi toimintavuosi. Mukana oli jopa 14 yrittäjää - hienoa! Katja ja Virve johdattivat meidät venäläisiin tunnelmiin ja houkuttelivat esiin uusia ajatuksia markkinointiin ja tuotteisiin liittyen. Tästä on hyvä jatkaa.

Päivän OIVAllus: Yhdessä olemme vahvempia ja tarvitsemme toisiamme rakentaaksemme venäläisille asiakkaille houkuttelevia tuotteita. Kulttuurien erot on tiedostettava ja ne tulee huomioida tuotteiden sisällössä ja palvelussa. Paljon on tehtävää, mutta yhteinen tahtotila on vahva.
Terveisin,
Oiva ja tytöt








tiistai 26. helmikuuta 2013

OIVA – MATKAILUYRITTÄJIEN KOULUTUSOHJELMA 2010–2013. Rakenna menestystä osaavien kouluttajien johdolla

Hyvä kantahämäläinen matkailuyrittäjä,


nyt on mahdollista rakentaa omaa ja yrityksesi menestystä osaavien kouluttajien johdolla.  OIVA  – matkailuyrittäjien koulutusohjelma 2010-2012 on saanut jatkoa vuodelle 2013, jolloin keskitytään syventämään aiemmin esiin nousseita teemoja entistä käytännönläheisemmin.

Vuoden 2013 koulutus- ja valmennusohjelman työpajapäivien aiheena ovat


Venäläiset asiakkaat ja yhteistyökumppanuudet; 
venäläiset asiakkaina, yhteistyö venäläisten matkanjärjestäjien kanssa

Markkinointi- ja myyntityökalujen työstäminen;
asiakasrekisteri, sosiaalinen media ja erilaiset sähköiset sovellukset markkinoinnissa ja myynnin työkaluina kotimaiselle ja ulkomaiselle asiakkaalle

Liiketoiminnan ja tuotteiden kannattavuus; 
hinnoittelu ja käyttöasteen lisääminen, tuotteistuksen ja palveluprosessin kustannustehokkuus

Asiakastarpeiden tunnistaminen; 
oma asiakassegmentti, tuotteiden yhteensopivuus ja palvelun laatu

Työpajapäivät järjestetään toimialoittain, jolloin tarkoituksena on koota yhteen saman toimialan yrittäjiä ja yrittäjiä, jotka haluavat verkottua keskenään yli seutukuntarajojen. Työpajapäiviä järjestetään Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutukunnilla.

Työpajaryhmien jaottelut toimialoittain:
1) Maatila-, mökki- ja B&B- majoituspalveluyrittäjät
2) Ruoka- ja kokouspalveluyrittäjät
3) Ohjelma- ja aktiviteettipalveluyrittäjät

Työpajapäivissä jokaista neljää teemaa lähestytään hyvin käytännönläheisesti ja kunkin toimialaryhmän näkökulmasta hyödyntäen kutakin teemaa ja toimialaa edustavia asiantuntijoita. Kolmeen teemaan sisältyy myös yksi case-yrityspäivä, johon kutsutaan esittelykäynnille esimerkillisiä matkailusidonnaisia pienyrityksiä kuhunkin teemaan ja toimialaryhmään soveltuen.



Työpajapäivät 
Työpajapäivät järjestetään arkipäivisin klo 9-16 välisenä aikana ja ensisijaisesti yrittäjien omissa tiloissa Kanta-Hämeen alueella.

Osallistumismaksu 
Vuonna 2012 mukana olleille yrityksille, osallistuminen on maksutonta.  Uusille yrityksille osallistuminen on 50€ (+alv 24%).  Maatalouseläkevakuutusta maksava 18-68 -vuotias yrittäjä voi hakea Maaseutuvirastolta opintorahaa koulutus- ja valmennuskokonaisuuden päivistä.

Taustalla OIVA –tiimi
OIVA –ohjelman käytännön järjestelyistä ja yhteyksistä vastaa kolmehenkinen projektitiimi. Projektipäällikkönä ja tiimin vetäjänä toimii Marjo Nieminen. Projektikoordinaattorina jatkaa Mari Noromies ja assistentin tärkeitä taustatehtäviä hoitaa Anne Ojanen. Koulutusohjelman hallinnoijana on Kehittämiskeskus Oy Häme, joka on parhaillaan kilpailuttamassa koulutuksesta vastaavia yrityksiä.

Yhteystiedot
Marjo Nieminen, projektipäällikkö, p. 050 375 0040, marjo.nieminen@kehittamiskeskus.fi
Mari Noromies, projektikoordinaattori, p. 03 4240 4724, mari.noromies@fskk.fi
Anne Ojanen, projektiassistentti, p. 040 709 8562, anne.ojanen@kehittamiskeskus.fi